sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Operaatio H&M


Eilen vietiin poika koko päiväksi hoitoon, että päästään itse ostoksille ja syömään.

Neljä kirpputoria ilman saalista kiertäneenä joutui olemaan vähän pettynyt.
Joko vaatteet oli samoissa hinnoissa kuin kaupassakin, tai sitten ne oli muuten tylsiä/huonokuntoisia.

Hämeenlinnan H&M oli hieman pettymys, vaikka se tämän shoppailupäivän osittain pelastikin.
Vaatteita oli kyllä ihan kivasti, mutta pirteät värit olivat ilmeisesti menneet johonkin toiseen liikkeeseen.
Ehkä nyt on aika siirtyä internetiin tilailemaan myös lapselle vaatteet.

Tällaisia sieltä kuitenkin tarttui mukaan..




Ylläolevien vaatteiden lisäksi mukaan lähti yhdet shortsit, t-paita ja henkselifarkut, mutta laitan niistä kuvaa myöhemmin, kun eksyvät poitsun päälle. Hintaa näille kertyi ~50e.

Kamera on alkanut myös temppuilemaan ja kuvien laatu on jotain ihan käsittämätöntä. Onneksi posti taitaa seuraavalla viikolla kiikuttaa laatikkoon 50mm/1.8, jolla pitäisi laadun ainakin vähän parantua.
Jos ei, niin täytyy varmaan hakeutua valokuvauskouluun! ;)

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. No ihan kivoja, vaikka olisin toivonut, että lyötyy enemmänkin.
      Oon nyt selaillut muutamia nettikauppoja ja niissä on ollut kyllä hyvät valikoimat.

      Poista
  2. Ihan hyviä kuvia blogikuviksi. :)
    Mulla on tuo sama objektiivi, enkä melkein muuta käytäkään... paitsi joskus ulkona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nojoo, ei näihin nyt niin kovin kannata varmaan panostaa. :)

      Poista